Osteopaattinen hoito

Olkapää- ja muut nivelvaivat sekä liikerajoitukset

Nivelet voivat kipeytyä esimerkiksi niihin kohdistuneesta lisääntyneestä rasituksesta tai traumasta, jolloin ympäröivät lihakset voivat jännittyä suojatakseen niveltä. Nivelten vaivoissa osteopaatti tutkii sekä nivelen aktiivista, että passiivista liikettä ja havainnoi näissä esiintyviä liikerajoituksia ja niiden aiheuttamia tuntemuksia. Myös ympäröivien rakenteiden ja kudosten tutkiminen on tärkeää ja esimerkiksi olkapään vaivoissa koko hartiakaaren, eli lapaluun, olkanivelen ja solisluun muodostaman kokonaisuuden liike otetaan huomioon. Erilaisten testien ja käsin tehtävän tunnustelun avulla saadaan mahdollisimman tarkka kuva kivun aiheuttajasta, jolloin hoitoa pystytään kohdistamaan oireilevaan kudokseen. 


Mitä muuta osteopaatti voi hoitaa?